Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2013.

Kiitos vuosi 2013

Kuva
Berliini. Gradu. Muutto. Valmistuminen. Kypros. Lissabon. Ruisrock. 30 Seconds to Mars. Muse. Teatteri. Improvisaatio. Barcelona. Ihmiset.
Siinä sanoja, jotka tulevat ensimmäisenä mieleeni, kun ajattelen vuotta 2013. Tämä on ollut muutosten ja yllätysten vuosi.
Viime vuonna tähän aikaan toivoin, että olisin määrätietoisempi ja uskaltaisin hypätä mukaan seikkailuihin. Graduni valmistui, ja minä valmistuin. Uskalsin hypätä varsin spontaanisti mukaan impromaakareihin ja Funze de Mentaan. Se vei minut seikkailuun, joka ilokseni ja onnekseni jatkuu ensi vuonna.
Viime vuonna oletin, että olen tähän aikaan Australiassa varsin erilaisten seikkailujen parissa. Niin vain kävi, ettei sydän ja elämä vieneetkään siihen suuntaan. Tällä hetkellä olen enemmän kiinni Turussa kuin koskaan. Asuntoni on ihana. Harrastukseni ovat inspiroivia. Ihmiset ympärilläni ovat aivan mahtavia.
Muutokset ovat olleet myös raskaita. Sydän on särkynyt matkan varrella useaan kertaan. Itsetutkiskelu sekä ilojen ja surujen käs…

Lupauksia vuodelle 2014

Kuva
Jokainen tammikuu on uuden alku. Ihmiset lupaavat aloittaa uuden terveellisemmän elämän. Terveelliseen elämään kuuluu yleensä liikunta, ravinto ja pahojen tapojen vähentäminen. Aloitetan siis niistä.
Liikunta: Vuonna 2014 minä en ota minkäänlaista stressiä liikunnasta. Ainut lupaukseni on se, että yritän pitää huolen siitä, että kuljen säännöllisesti kävellen tai pyörällä työmatkani. Bussia käytän vain, kun on pakko. Muuta kuin hyötyliikuntaa harrastan silloin, kun siltä tuntuu.
Ravinto: Pyrin syömään säännöllisesti. Vältän päiviä, joissa huomaan olleeni tuntikausia ilman minkäänlaista ruokaa tai välipalaa. Säännöllinen ravinto, vihannekset ja hedelmät parantavat vastustuskykyä. Yritän muistella taas, mitä muita ruokia on olemassa kuin pekoni-feta-pasta tai kanasalaatti. Ideoita helpoista välipaloista ja nopeista aterioista otetaan ilolla vastaan.
Pahojen tapojen vähentäminen: En koe, että minulla olisi sellaisia pahoja tapoja, joita pitäisi pyrkiä vähentämään. Ajattelen vuotta 2014 ene…

Juhlat ovat raskasta aikaa..

Kuva
Juhannus 2013.


Joulu 2013.

Pimeyden syli: Mystisen rakkauden vaarallisuus

Kuva
Löysin Nicci Frenchin kirjan Pimeyden syli (Killing me softly) työpaikan vaihtotorilta. Kansiteksti herätti kiinnostukseni ja valitsin sen joulukirjakseni. Teemana on vaikea rakkaus. Tai vaikea on liian laimea ilmaus. Vaarallinen, epätoivoinen, mustasukkainen, vainoharhainen ja kaikki voimat vievä rakkaus.
Kirjan edetessä mielipiteeni vaihteli sen suhteen, kumpi kirjan henkilöistä on enemmän päästään vialla. Se oli mielenkiintoista ja ahdistavaa kuvausta ihmismielestä.  Miltä tuntuu, kun jättää kaiken tutun taakseen ja hyppää tuntemattomaan? Tuntematon ei välttämättä tunnukaan niin hyvältä. Siitä haluaa tehdä tuttua.
Miltä tuntuu, kun rakkaus ja se toinen ihminen ovat ainoita asioita, joiden vuoksi hengittää? Vainoharhaisuudesta, mustasukkaisuudesta ja uteliaisuudesta tulee jokapäiväisiä ystäviä. Koko muu maailma hämärtyy ja alkaa tuntua epätodelliselta.
Kirjassa oli kiinnostavasti kuvattu, miten muut ihmiset suhtautuvat omiin valintoihin ja käytökseen. Millaiset asiat koetaan tärke…

Kymmenen vuotta Antti Tuiskun kanssa

Kuva
Kymmeniä keikkoja, kymmeniä epäonnistuneita kuvia, kymmeniä erilaisia tunteita, kymmeniä ihmisiä ja ennen kaikkea kymmeniä muistoja. Tässä päivityksessä kerron niistä kymmenen.
1. Kun Antti Tuisku astui Idolsissa tuomareiden eteen, olin heti myyty. Ensimmäiset ajatukseni taisivat rehellisyyden nimissä olla: "onpas hyvännäköinen poika!" Mukavaa, että niin hyvännäköinen poika osasi laulaa niin hyvin.
2. Ensimmäisen vuoden aikana kiersin kymmeniä keikkoja. Kaukaisimman keikkamatkan olen tehnyt Turusta Kemiin, jossa olin yhden päivän aikana kahdella eri keikalla.
3. Lähdin kerran kesken Helsingin Etelä-Pohjalaisen osakunnan Parttenkoliaasten, jotta pääsin aamuyöstä jonottamaan Helsingin kulttuuritalon portaille. Halusin kokeilla, onko keikalle jonottaminen oikeasti kivaa.

4. Tutustuin yhteen poikaystävistäni anttituisku.netissä. Päädyin hänen kauttaan myös valvojaksi kyseisen sivun keskustelufoorumille. Tapasin siellä ihmisiä, joiden kanssa olen yhä tekemisissä. Toisten kanssa …

Suositus: Blankon lammaspasta!

Kuva
Huom! Turkulaiset ja Turussa vierailevat: Jos ette ole olleet vielä syömässä Blankon lammaspastaa, niin menkää välittömästi. 

Lammasta inhoava esimieheni kertoi minulle Blankon lammaspastasta, joka oli hänen mielestään erittäin hyvää. Mukana olleen kokkiystävän mielestä pasta oli jopa maailman parasta. Omasta mielestäni pasta oli aivan ihanaa.

Lampaan maku oli juuri oikeanlainen. Yhtä hyvää lammasta olen syönyt viimeksi vuosia sitten pääsiäisenä Italiassa italialaisen isoäidin laittamana. Tämä on taatusti paras kohteliaisuus, jonka ruoka voi saada.

Tämä ei ollut maksettu mainos. Tämä oli vilpitön ruuan ylistys.

Paikka Vapaana - kirja elämän synkkyydestä

Kuva
Sain jokin aika sitten luettua J.K. Rowlingin kirjan Paikka Vapaana (The Casual Vacancy). Kirja kuvaa pikkukaupungin elämää. Kukaan kaupungin asukkaista ei ole onnellinen. Jokaisella on toinen toistaan suurempia salattuja tai julkisia ongelmia.
Valitsin alkuun sanat "sain luettua". Se kertoo jonkin verran lukukokemuksestani. Kirja oli periaatteessa ihan kiinnostava, mutta sen synkkyys oli ahdistavaa. Olisin toivonut, että edes jollain henkilöllä olisi ollut jonkinlainen toivo paremmasta.
Olen asunut elämästäni suurimman osan pienellä paikkakunnalla, eikä Turkukaan mikään suurkaupunki ole. En kuitenkaan koe, että elämä olisi kummallakaan paikkakunnalla niin suvaitsematonta ja ikävää kuin J.K. Rowlingin luomassa paikassa on. Ihmisillä on tottakai ongelmia, mutta todellisessa elämässä niihin on välillä myös ratkaisuja. Ahdistavinta kirjassa oli se, että ongelmattomat ja positiiviset ihmiset puuttuivat kokonaan. Kaupunkiin oli kerääntyneet kaikki ongelmat, joita ihmisillä voi k…

Mies on paska?

Kuva
Olin eilen Turun ylioppilasteatterissa katsomassa Lauri on paska! -näytelmää. Näytelmä kertoi yhden pariskunnan tarinan. Tarina vaikutti hyvin tutulta. Monet näytelmässä olleet tilanteet olivat kuin suoraan entisistä suhteistani kopioituja. Sen toteaminen oli sekä lohdullista että surullista. Miksi ihmiset ovat niin huonoja olemaan toistensa kanssa?
Näytelmä ei ollut katkeraa tilitystä. Siinä yritettiin viimeiseen asti saada suhde toimimaan. Se ei vain toimi, jos halu yhteiseen elämään on täysin erilainen. Suhteen pitäisi olla tärkeysjärjestyksessä ykkösenä - niin vaikeaa kuin se omasta elämästä joustaminen onkin. Jos toista ihmistä pitää itsestäänselvänä huonekaluna, muuttuu hän sellaiseksi. Kun huonekalu välillä hakee huomiota kohottamalla ääntään, saa se kuulla olevansa ärsyttävä. Huonekalujen ei kuulu puhua.
Minua kosketti erityisesti kohtaus, jossa näytelmän Heidi soittaa keskellä yötä poikaystävänsä kaverille. Soiton jälkeen Heidi toteaa: "Mä oon sellainen skitso ämmä, jok…

Funze de Menta - kohti unelmia ja niiden yli

Kuva
Eräänä aamuna Facebookiini oli tullut viesti: "Haluaisitko lähteä Funze de Menta -musikaaliin mukaan? Älä mieti liikaa, vaan innostu!" Mietin varmaan 30 sekuntia ja suostuin. Ei minulle nyt joka päivä musikaaliroolia tarjota!
Roolihahmoni oli Lydia-peikko. Kuvailin häntä käsikirjoituksen lukemisen jälkeen: "Se on semmonen angstinen ja elämäänsä kyllästynyt peikko." Useampi kuin yksi henkilö kysyi: "Onko se sun luonnerooli?" Mitä ihmettä? Miten kaverini oikein näkevät minut?!

Eikä se Lydiakaan oikeastaan angstinen ole. Enemmänkin itsepäinen ja suojelevainen. Hän puolustaa rakkaitaan vaikka lihanuija kädessään heiluen. Roolihahmollani on luonnetta!
Näytelmän peikot puhuivat Rauman murretta - tai Rauman giält. Se se vasta haaste olikin! Etelä-Pohjanmaan murre ei voisi juuri kauempana Rauman murteesta olla. Kyl maar se sit jotenki suju. Tai sit mää vaan presenteerasin hullu.


Yksissä treeneissä ohjaaja totesi, että haluaa erääseen kohtaukseen lisää keijuja. …

Romeo & Julia - vuosien rakkaustarina Shakespearen kanssa

Kuva
Vuonna 1996 istuin elokuvateatterissa katsomassa Baz Luhrmannin ohjaamaa Romeo + Julia -elokuvaa. Rakastuin tietenkin Leonardo DiCaprioon syvästi. Tietenkin. Kukapa ei? Hän oli varmasti kaunein mies, jonka olin koskaan nähnyt.
Sen lisäksi rakastuin Shakespearen kieleen. Olin vaikuttunut siitä, miten kauniisti ja osuvasti hän asiat ilmaisi. Sinä jouluna toivoin lahjaksi Romeo ja Julia -näytelmän. Luin sen useaan kertaan. Opin vuorosanoja ulkoa, ja lukioikäisenä esitin musiikkiteatterikurssilla Julian monologin. Se nyt vaan tuli ensimmäisenä tekstinä mieleeni, kun piti monologi jostain teoksesta esittää.
Viime viikolla näin Romeon ja Julian ensimmäistä kertaa teatterin lavalla. Edelleen kuuntelin kieltä lumoutuneena. Tarinalla ei ole ollut ihan niin paljon merkitystä. Imen sanoja itseeni, ja se riittää.
Kaikesta huolimatta tajusin vasta nyt, että Romeo ei suinkaan ole unelmien mies, eikä parin rakkaustarina millään tavalla ideaalinen ja tavoiteltava. Vuosien aikana ajatukset siitä, ett…

Teatteria, teatteria, teatteria!

Kuva
"Mitä kuuluu?" "Teatteria, teatteria, teatteria..."
En ole siis kadonnut minnekään - tai olenhan minä oikeastaan. Teatterimaailma on vienyt minut. Käyn töissä, teen teatteria ja nukun. Siinä elämäni kuulumiset tällä hetkellä.
Muistan, että jo ennen kouluikää tein serkkujeni kanssa näytelmiä sukujuhlissa. Ala-asteella koulumme teki retken Vaasan teatteriin. Siellä esitettiin Ronja Ryövärintytär.
Olin ällistynyt. Kotiin päästyäni kirjoitin näytelmästä käsikirjoituksen ja laitoin naapurinlapset näyttelemään sitä kanssani. Itse olin tietenkin Ronja!
Ronja olisi varmaan vieläkin unelmaroolini! Ennen sitä täytyy kuitenkin esittää peikkoa -ja keijua!
Ehkä seuraavassa näytelmässä sitten kakkiaista...

Musiikillisia haaveitani kohti

Kuva
Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka osaavat laulaa tai soittaa jotain instrumenttia. Olen miettinyt, että olisipa upeaa itsekin osata. Mutta enhän minä nyt osaa, enkä voi oppiakaan, kun ei ole minkäänlaista musikaalista lahjakkuutta, eikä rytmitajua, eikä mitään..
Niin, että mitä? Miksi olen rakentanut itselleni sellaiset raja-aidat, joissa musikaalisuus on asia, jota juuri minun ei ole missään tapauksessa mahdollista kehittää?
Opinhan minä tanssimaankin. "No niiiin, mutta viejä vie, joten kai sä nyt osaat seurata", sanoo alitajunta yhä. Luulen, ettei se nyt kuitenkaan viejän ansiota pelkästään ole, että pysyn tanssilattialla pystyssä.
Sitten mieleeni palaa se ala-asteen ensimmäinen laulukoe. Seitsemän! En siis osannutkaan laulaa. Pakko hylätä kaikki haaveet laulukilpailuista.
Tai se musiikkiteatterikurssin esiintyminen, johon olin harjoitellut Levottoman Tuhkimon. Pianosäestys ei kuulostanut samalta kuin karaokevideon tausta. Opettaja tuli avukseni, ja mieleni teki vajota maa…

Hetkessä elämistä ja luonnosta nauttimista

Kuva
Olen aina tolkuttanut itselleni ja muille, että minä elän hetkessä. On vain tämä hetki, eikä mitään muuta. Ajatuksen tasolla olenkin aina ollut sitä mieltä. 

Käytännössä en tiedä, miten hyvin olen ajatusta toteuttanut. Opiskelun, työn ja usean harrastuksen yhdistäminen yhteen elämään tuntuu välillä kilpajuoksulta paikasta ja tilanteesta toiseen. Siinä saattaa välillä unohtaa hetkessä elämisen ja ajatella vaan seuraavaa kohdetta, minne pitäisi ehtiä.

En muista koska viimeksi olisin tuntenut olevani niin vapaa ja onnellinen vapaudestani kuin heinäkuun lopulla. Ymmärsin, ettei minulla ole minkäänlaisia sitoutumuksia ja velvollisuuksia työni lisäksi. Voin tehdä vapaa-ajallani mitä vaan! Olen aina tosin kuvitellut voivani tehdä, mutta aina se hivenen vapaudesta nauttimista haittaa, kun tietää, että jossain odottavat suorittamattomat velvollisuudet.

Ihmiset kommentoivat, että näytin kauniilta ja onnelliselta. Sitä olinkin - ja olen edelleen. Ei minun tarvitse enää ajatella huomista. Voin e…

Blogin muutto?

Kuva
Huomaan, että bloggaamiseni Lilyssa on jäänyt syystä tai toisesta - tai luultavasti useammasta syystä. Otin siis testiksi Bloggerista parikin uutta tunnusta. Jos iPadilla bloggaaminen on täällä toimivampaa, voi se johtaa siihen, että siirryn käyttämään pelkästään tätä.
Ajatuksenani oli, että jakaisin ajatuksiani tässä blogissa. Matkapaloja-blogissani sen sijaan kertoisin reissuistani, ja palapeli-blogi olisi edelleen erilaisten kirjoitusteni julkaisupaikka.
Saa nähdä, miten käy.
"Tunteet syttyvät vasta, kun ne riistäytyvät käsistä", totesi Tommy Tabermann. Bloggaus saattaa syttyä vasta, kun blogien määrä riistäytyy käsistä.
Eihän tämä iPadilla kirjoittaminen miellyttävää ole. Paljon riippuu nyt siitä, miten helppoa kuvien julkaiseminen tässä blogissa on.