Vitsaus: Nykypäivän Dracula



Kuten kaikki varmaan tietävät: fanitan vampyyreita. Löysin Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin Vitsauksen (The Strain) työpaikan vaihtotorilta. Takakannessa mainittiin vampyyrit, joten kirja oli hetkessä minun. 

Yksi tärkeimmistä asioista, joita arvostan kirjoissa, on kirjojen kieli. Juoni voi olla kökkökin, jos kirja on kielellisesti hyvä. Samoin edes hyvä juoni ei välttämättä pelasta, jos kieli on huonoa. Vitsauksen kieli oli erittäin hyvää ja kuvaavaa. Heti ensimmäisistä sivuista lähtien mieleeni piirtyi tarkkoja kuvia kirjan tapahtumista ja tapahtumapaikoista. Ihan kuin päänsisäinen elokuva olisi lähtenyt pyörimään.

Tarina seurasi melko uskollisesti Bram Stokerin Draculan juonta. Jopa henkilöhahmot olivat Draculasta lainattuja. Tapahtumat oli sijoitettu nykyaikaan, ja vampyyreista oli Mestaria lukuunottamatta tehty varsin epäkarismaattisia ja ällöttäviä hahmoja. Mieleeni piirtyi varsin kauheita kuvia useaan kertaan.

Tarina kertoi sekä taistelusta maailman pelastamiseksi että henkilökohtaisista taisteluista. Kirjan ihmishahmot olivat kiinnostavasti kuvattu. Joistain piti ja joitain inhosi välittömästi. Se kertoo siitä, että ihmisten luonnetta on kuvattu onnistuneesti.

Vitsaus on trilogian ensimmäinen osa. Isompi tarina jäi kesken. Tilasin välittömästi seuraavat osat kotiini. Ensimmäisen osan jälkeen olen sitä mieltä, että perinteista vaikuttuminen on luonut yhden parhaista vampyyritarinoista, jotka on kirjoitettu.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka pitävät kauhukirjallisuudesta ja inhoavat sitä, että vampyyreista on tehty romanttisia ja välillä jopa auringossa kimaltelevia hahmoja.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Feta-pinaatti-lohi-kiusaus

Muutto Wordpressiin

Miltä tuntuu sairastaa ja laihtua, vaikka ei haluaisi?