Monenlaisia teatterilaisia

Sukellettuani takaisin syviin teatterimaailman aaltoihin olen huomannut, että ihmisillä on hyvin erilaisia syitä tehdä teatteria. On ihmisiä, jotka haluavat olla kuuluisia. On ihmisiä, jotka haluavat olla muiden silmissä cool. On ihmisiä, jotka haluavat kohdata pelkonsa. On ihmisiä, jotka tekevät kaiken sydäntään kuunnellen.

Viimeisen ryhmän ihmiset ovat niitä, jotka tulevat paikalle ensimmäisinä ja lähtevät viimeisinä. He pinnistävät voimansa äärimmilleen, vaikka olisi syystä tai toisesta huono päivä. He ovat niitä, jotka elävät ja hengittävät täysillä jokaisen hetken sekä treeneissä että lavalla. He myös ovat niitä, jotka eniten kannustavat toisiaan.

Usein minulta kysytään, miten jaksan joka päivä mennä treeneihin töiden jälkeen. Kysymys on mielestäni outo. Tottakai jaksan, kun itse ihan vapaaehtoisesti olen tähän lähtenyt. Se on sitä, mitä töiden jälkeen haluan tehdä. En tiedä mitään parempaa. Jos asia olisi toisin, en tekisi sitä. Suuri syy jaksamiseeni on se, että saan tehdä teatteria ihmisten kanssa, jotka tekevät sitä rakkaudesta.

Kateus, ylimielisyys, pätemisentarve ja muut myrkylliset tunteet ovat osa tätäkin maailmaa. Jotkut kokevat, että toisten menestys on itseltä pois. Kilpailu on kovaa. Pitää olla hyvä kaikessa, mukana kaikessa ja tökkiä kyynerpäillä muut ihmiset pois tieltä! Niiden tunteiden vallassa on yhdentekevää, onko muilla tai itselläkään enää kivaa. Pääasia on, että on ensimmäisenä lavalla ja yleisön edessä.

Ne asiat saivat minut vuosia sitten ahdistumaan ja lähtemään pois. En halua olla inhottava ihminen. Mietin, enkö halua tarpeeksi, kun en tuo itseäni tarpeeksi esiin. Nyt olen huomannut, että ihmiset kyllä näkevät toistensa läpi. Sillä on merkitystä, mitä ihmisen sisällä on.