Ajatuspaloja

Reilu vuosi sitten päätin, että minä pystyn mihin tahansa. Ostin kitaran, menin musikaalitreeneihin, treenasin improvisaatioteatteria. Lopulta aloin myös ottaa laulutunteja. Vuoden ajan elämäni on ollut treeneistä toiseen juoksemista. Joka ilta olen ollut jossain. Vajaat kaksi viikkoa sitten elämäni tahti muuttui. Viimeinenkin teatteriproggis loppui. Yhtäkkiä minulla oli älytön määrä vapaa-aikaa. Reagoin siihen sairastumalla flunssaan, tuntemalla oloni voimattomaksi, nukkumalla ja hillumalla bileissä. Melkein kaksi viikkoa siihen tarvittiin, että alan olla vähitellen oma itseni ja valmis ottamaan elämässäni uusia askeleita eteenpäin. Olen oppinut vuoden aikana paljon. Tärkeimpiä oppimiani asioita on se, että vapaa-ajalla voi ja saa valita, mitä tekee. Voi ja saa valita myös ihmiset, joiden kanssa tekee. Elämä on liian lyhyt kulutettavaksi niiden asioiden parissa, joissa ei viihdy. Elämäni vaikein oppi on se, että kaikkia ei voi miellyttää ja se on ihan ok. Tiedän, ett

Minut huijattiin ylihinnoitetulle Rosslynin vierailulle. Seuraavana päivänä näin majatalomme aulassa kirjanvaihtohyllyssä Da Vinci Coden. Ajattelin, että sen mukaan ottaminen vähän niin kuin kompensoisi Rosslynin hintaa. No ei se kompensoinut. Inhosin kirjaa monella eri tavalla. Ensimmäiset n. 300 sivua minua ärsytti suunnattomasti se, ettei asioita kerrottu kokonaan. Niistä vain vihjailtiin. Kun asioista vihdoin kerrottiin, ne eivät säväyttäneet. Heräsi ajatus: "Tätäkö paljastusta odotin viimeiset 400 sivua? No huh huh!"  Kirjan parasta antia oli takaa-ajon luoma jännitys. Siinä oikeasti jännitti paikoitellen, miten päähenkilöiden käy. Luulen, että viimeiset 200 sivua luin pari sivua kerrallaan ja nukahdin.  Teema oli ihan kiinnostava. Toteutus ja juoni eivät olleet. Toki osa syynä on varmasti sekin, että olen nähnyt sen elokuvan. Muistin/arvasin sen perusteella asioita. Olen kuitenkin nähnyt paljon kiinnostavampiakin tapoja käyttää uskonnollisia teemoja ja

En ole päivittänyt blogejani pitkään aikaan. Kyse ei ole siitä, etteikö minulla olisi mitään sanottavaa. Olen kirjoittanut otsikoita valmiiksi, muokannut kuvia, odottanut inspiraatiota. Yleensä kirjoittamiseen riittää inspiraatioksi se, että on aihe. Ongelma on tällä hetkellä se, että on liikaa aiheita. On liikaa ajatuksia. Ne pitäisi saada järjestykseen. Ehkä ne sanatkin sitten järjestyisivät sen mukaan. Mutta että mitä kuuluu? No, esiinnyin Logomossa, täytin 30, vietin Suomen parhaan tiimini kanssa viimeisen tiimi-illan, varasin lennot Kuubaan, hautasin Atlantiksen, aloitin jälleen improvisaation, luen työsähköpostia kotona, syön liikaa herkkuja, katsoin kaikki Supernaturalit ja True Bloodit, sairastin viikon ja päätin löytää taas elämälleni sen minun oman suuntani. Kesäni oli kaunis. Palaan siihen vielä. Syksyltäni odotan aina muutoksia ja uusia tuulia. Palaan niihinkin vielä. Josko sisällöttämän päivityksen kirjoittaminen pelastaisi kirjoituskammolta? Ainakin

Rakastan teemajuhlia ja kuulun työpaikkani juhlatoimikuntaan. Ei ole siis kovin yllättävää, että tämän kesän teemana oli salakapakka ja gansterit vuosina 1920-2014. Löysin asuni Asosilta oikeastaan sattumalta. Olin etsimässä vuosijuhlamekkoa. Kätevästi sain samalla tilauksella mekon kaksiin juhliin. Pyysin erästä näyttelijäystävääni tekemään minulle juhlia varten korut. Pyysin, että jotain sen suuntaista kuin The Great Gatsbyssa. Koruista tuli aivan ihanat. Erityisesti pääkoriste on upea! Minun järjestämissä juhlissa järjestin toki itseni myös tanssimaan. Yhdessä Turku Swing Societyn kanssa tanssimme lindy hoppia kolmen biisin verran. Tanssiminen on kivaa. Sitä on ikävä. Minulle sanottiin, että näytän aidoimmalta. Minä olenkin aito. 20-luku on ihana teema. Toivottavasti asulleni ja asusteilleni on tulevaisuudessakin käyttöä.