Juhannus 2015


Jossain vaiheessa kevättä aloin miettiä, että olisi mukava viettää pitkästä aikaa juhannus mökillä. Olin onnekas, koska minulle tupsahti siihen mahdollisuus.


Juhannussää oli perinteisen kylmä. Onneksi hupparit ja fleeket ovat muutenkin sopivat mökkivarustuksiksi.



Grilli oli kuumana. Kaikki grillattu ruoka on hyvää. Kaikki.


Mökkiterassin maisemat. Jotkut olivat sen verran sporttisia, että maalillekin tuli käyttöä. Ensimmäisenä yönä heräsin terassilla pidettävään konserttiin. Se oli oikeasti kaunista kuunneltavaa. Kyseessä oli siis ihmisten konsertti, ei eläinten.


Koira Z yritti varmistaa, ettei kukaan pääse lähtemään mökistä pois.


Koira kainalossa ja mies vierellä on hyvä olla.


Lammen..tai siis merenpintaan heijastuneet maisemat olivat juhannustaianomaiset.


Monopoly-peli oli tiukkaa kilpailua ja ahneutta! Meikä voitti (muistaakseni)!


Mökkijuhannuksen parhaita puolia on se, että ei ole minkäänlaista tarvetta suorittaa. Voi nukkua ja möllöttää niin paljon kuin haluaa.


Metsää ja kukkia olisi ollut juhannustaikatarpeiksi kyllä. Ei tullut kuitenkaan kaivoon kurkattua tai tyynyn alle kukkia kerättyä.


Kävelevät metsänhenget.


Aurinko paistaa ja elämä hymyilee.


Usva laskeutuu yöttömään yöhön.


Ja mitä olisikaan juhannus ilman Wicked Mania? - Ainakin parempi kuin vuonna 2006 pilattu versio elokuvasta.

Se oli hyvä ja kaunis juhannus.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Feta-pinaatti-lohi-kiusaus

Muutto Wordpressiin

Miltä tuntuu sairastaa ja laihtua, vaikka ei haluaisi?